Mikäs mies?

Tää vois olla se juttu.

Oon tainnut tavata maailman kivoimman pojan. Viimeiset kaksi viikkoa on mennyt jossain aivan muualla kuin ajatukset tehtävälistassa ja jalat maassa. Kovin on tuore juttu, mutta kuinka täysillä tässä onkaan menty heti alusta asti.

Multa kysyttiin tänään mikä siinä tyypissä on parasta, enkä osannut oikein vastata. Kerrankin sen takia, etten osannut lähteä erittelemään yhtä ainoaa asiaa. Olisiko ehkä se olemisen helppous ja vaivattomuus kun se on vieressä? Ehdin jo melkein luulla, että romanttisten ihmissuhteiden kuuluu olla todella perseestä ja hirveän vaikeita. Sitten tulee tämä ihminen, jonka kanssa kaikki vaan soljuu. Tai sitten se, että olen löytänyt täydellisen läpänheittovastaavuuden. Se, että haluan kertoa sille juttuja ihan vain saadakseni kuulla mitä se vastaa niihin. Se, että oon oikeasti kiinnostunut sen asioista, enkä vain leiki. Tai sitten ehkä se, että saatan saada siltä tekstarin jossa lukee vaan np. Radiohead - High and dry tai The Notebook y/n? Ehkä se, että se on maailman täydellisin ihminen jolle tehdä soittolistoja. Asiaan voi vaikuttaa myös lähestulkoon täydellinen tv-sarja- ja musamätsäys Ja tää kaikki on vaan niin hienoa sen takia, että en ole yksin tässä fiilistelemässä.

Kaksi viikkoa sitten istuin kaverin kotibileiden jatkoilla puhumassa Monty Pythonista ja kuuntelemassa Sigur Rósia pojan kanssa, jonka olemassaolosta en vielä samana aamuna ollut tiennyt. Siinä jossain vaiheessa kun oltiin hihkuttu toisillemme tuhat kertaa siitä kuinka siistiä oli tykätä samoista asioista ja muu jatkokansa oli nukahdellut paikkoihin, se kysyi multa aivan tosissaan, ilman korniuden häivääkään että missä mä oon ollut ja miksei me olla tavattu aiemmin. Sanoin sille etten tiedä, mutta että oon todella iloinen että me tavataan nyt.

Nukuttiin ällöttävän siveästi vierekkäin yksi humalainen yö. Ennen nukahtamistaan poika käski mun luvata sille että me nähdään jo seuraavana päivänä. Silleen niinku treffien merkeissä. Ja mehän nähtiin.

Musta ei oo koskaan tuntunut tältä. Näin hyvältä näin heti. Näin luottavaiselta ja rennolta. Näin varmalta siitä, että ne jatkot oli ehkä paras päätös pitkään aikaan.

Ehkä mun vaimoilun vaikeus johtui aina vaan vääristä tyypeistä.

Tän lisäksi parasta just nyt:

Jo Stancen Funky Elephant -keikka. Kuinka upea voi nainen olla ja kuinka messissä voi yleisö olla. Ja koko Funky Elephant. Rakastan edelleen vahvasti Felix Zengeriä ja The Irrationals veti kuulemma törkeän hyvän keikan. Siinä vaiheessa kun seisoin Tavastian bäkkärillä, tajusin kuinka kiva elämä mulla on. Vaikkakin vain hetken ja alkuillasta siellä kävin niin silti. Dang.

Kävin myös itkemässä Prince of Assyrian Savoyn keikalla, koska Täydellisyys oli voittanut sinne liput, ja kertoi vievänsä mut mieluummin tekemään jotain kivaa, vaikka oli alunperin ollut menossa tärkeään lätkämatsiin. En usko että tämmöinen harvinaisuus toistuu mutta oli se silti hienoa ja osasin olla miekkosesta ylpeä. Vaikkakin se saattoi välillä (kaikkien) biisien välissä päivitellä puhelimella lätkätuloksia. Ei vaikuttanut mun keikkakokemukseen, joka oli siis ihana, vaikkakin olisi ollut ihanampi ilman istumapaikkoja ja tiiviimmässä tunnelmassa. Monta kyyneltä nyyhkin sinä iltana.

David Gray - Please Forgive Me, koska oon ihastunut ja lällyt laulut tuntuu hyviltä valinnoilta kaikkiin hetkiin.

Miehetön viikonloppu

Tänä viikonloppuna valokeilassa on ainoa kunnollinen mies maan päällä: isi.

Tykkään siitä, että kotikaupunkiin palatessa se eka biisi mikä soi yöllä junasta ulosastuessa on täydellinen.

Tänään se vois olla The Nationalin Terrible Love tai Neil Youngin Old Man.


Se on tämä yöjuna mikä saa taipumaan noihin alaviritteisiin loskamusajuttuihin.

Adele toimii myös. Chasing Pavements on yks ikuisuustunnareista. Tällasissa jutuissa oon ikuinen daydream believer.


Ihmissuhteissa oon hyvää matkaa menossa paistinpannun kautta tuleen. (Eihän noita saisi käännellä, mutta ilonsa kullakin.) Pää plus seinä on vanha kunnon kombo, joka ei lakkaa koskaan olemasta liian väkivaltainen vaihtoehto.

Annoin sille vielä mahdollisuuden, tai se antoi mulle, tämä on vähän epäselvää mitä tapahtui. Nämä on niitä hetkiä kun tietäisi paremmin, mutta silti vielä kerran pitää päästä sanomaan itselleen että told me so.

Miksei se voi vaan sanoa mulle kauniita asioita. Kaikki ois paremmin pienellä sweet talkilla. Itsehän jonkkailen tulipalloja tän eteen. For real.

Jos hengittäisin syvään. Ja Toton Africa.
I'm home, I'm good.

You know I like my boys a little bit balder

Istun kotona peittoon hautautuneena, juon kaakaota hyvin jenkkiläiseen tyyliin suoraan litran tölkistä, seikkailen lukemattomien ruokapornoblogien vortexissa ja kuuntelen lässyä kasarikitarointia. Enkä ole edes kipeä.

Muutama tunti sitten onnistuin taas yhden ihmissuhteen pilaamisessa.

Paperilla täydellinen oli siis pelikeräilijä, itseoppinut pelisuunnittelija, yliopisto-dropout, asunnonomistaja, hauskanniminen sekä mieleltään ja kieleltään sähäkkä tapaus. Oikeasti silmillä katsottuna tyyppihän oli siis umpinörtti, liian lyhyt, kaljuuntuva, rumastipukeutuva drum and bass -diggailija, joka luuli olevansa aina oikeassa.

Mutta mulla on pieni paikka sydämessä säälittäville tapauksille. Jossain mieleni perukoilla uskon niiden olevan täydellisiä poikaystäviä, sillä mun olettais olevan parasta mitä ne voi koskaan kuvitellakaan saavansa. Neitsytpojat alkaa vaan käydä vähiin mitä vanhemmaksi mennään. Pitää vissiin kiirehtiä tai hyväksiä se että mun täytyy alkaa päivystää lukioiden pihalla jos haluun saada pilaamattoman pojan.

Mutta siis, luulin Pelipojan olevan oikeasti niin potentiaalinen, että annoin anteeksi ilmiselvät ulkoiset ja musiikilliset vajaavuudet. Ensitreffit kesti huomaamattomasti kuusi tuntia ja pakko myöntää, että olin kyllä ihastunut.

Sitten kävi ilmi että en ollut ainoa, joka salaa ajatteli mielensä perukoilla pystyvänsä saamaan jonku paremmankin. En kyllä tajua miksi Pelipoika sellaista kuvitteli, mä oon ehkä alakanttiin arvioituna kasipuoli ja se korkeintaan vitonen. Kaikkien oletusarvojen mukaan mä voin fiilistellä parempia kandidaatteja mutta sen olisi pitänyt yrittää kihlata mua jo ensinäkemältä.

Asiat alko mennä vikaan kun tajusin ettei Pelipoika ollut läheskään niin head over heels kun olisi pitänyt olla ja turhauduin. Hitaasti eteneminen ei ole kyllä mun juttu alkuunsakkaan. Lisäksi hommassa mätti muutama tositärkeä juttu. Nimittäin eri anekdootti-intressit, seksin määrä, musiikkiyhteensopimattomuus ja mun huomionhakuisuuteen vastaaminen.

Anekdooteista sen verran että mää en oo koskaan ollu sellanen ihminen joka pitää juttuja itellään. Uskon siihen, että kaikki pitää jakaa hyvien ystävien kesken, niin karvaat ku kivatkin kokemukset. Onneksi mulla on muutamia samanhenkisiä ihmisiä elämässäni. Pelipoika taas oli sitä mieltä, että suurin osa sen elämästä ennen nykyhetkeä ei kuulu mulle. Ja suurimmalla osalla tarkoitan tietysti eksiä ja entisiä ihmissuhteita. En siis saanu tietää mitään. En yhtään mitään. Päättelin siis sen puukottaneen kaikki entisensä. Tommonen holtiton puukottelu on aina vähän turn-off.

Seksin määrä nyt oli vaan aivan naurettavaa. Seksi ei kuulemma "oo niin tärkeetä". Niin tärkeetä my ass. Todellakin on tärkeetä kun on tapailtu vasta pari kuukautta. Sehän on ihan key element. Kyllä mäki arvostan halimista ja hauskaa ajanviettoa makkarin ulkopuolellakin, mutta näin alussa kun se on vielä uutta, jännää ja aina yhtä mukaansatempaavaa niin mielelläni kyllä harrastaisin sitä vähintään kerran päivässä niinä päivinä kun satutaan olemaan saman katon alla. Pihtailu on vaan anteeksiantamatonta.

Drum and bass on taas jo aika 'nuff said. Tai siis, voi olla myös hyvää DnB:tä mut jos ihmisen musiikkimaku rajoittuu ainoastaan yhteen genreen, ja jos se genre sattuu olemaan DnB niin sitten tää on kans aika iso NO NO. Koska mä oon lälly indietyttö joka tekee mixtapeja, soittolistoja ja fiilistelee lällyjä kasarikitarabiisejä, seksistisiä räppiövereitä, kolmekymppisten surullisten miesten tunteidenpurkauksia ja hentoja naisääniä, niin ansaitsisin vähintään jonkun joka arvostais mun innostusta tällä saralla. Eikä sanois vaan et iha OK mut ei oo DnBtä. (Again, tulee ikävä täydellisesti musiikkiyhteensopivaa Postipoikaa jota tapailin hetken ennen joulua.)

Ja viimeinen kaikista pahin juttu (mental third strike) eli se miten poika suhtautu muhun ja mun ylitsevuotavaan rakkaudenkuppiin. Nuivasti. Niuhosti. Välinpitämättömästi. Mä oon niitä ihmisiä jotka omistautuu täydellisesti senhetkiselle ihastukselleen ja katsoo niitä niin ruusunpunaisten lasien läpi että kaljuuntuva pelinörttikin näyttää naiivisti hyvältä, söpöltä ja virheettömältä. Itsehän pääsin Pelipojan mielessä korkeintaan Jees-tasolle. En oo vielä selvittänyt oliko tuo parempi vai huonompi ku Iha OK -taso. Ei palkinnu olla toiselle aidosti mielin kielin kun vastaansa sai yleensä hiljaisuutta tai urahtelua.

Tuntuupa urpolta että tätä jatkui edes kaksi kuukautta.

Tästä eteenpäin fiilistelen vaan sukkahoususynaheviä aamuisin, loputonta koulurutistusta ja potentiaalista lorttoilua pilkun jälkeen halvoissa baareissa. Kevät saa tulla.

Miehet ennen joulua

Miehet tuntuvat olevan oivia muusia teksteihin vain silloin kun niitä ei ole. Vaikka kuiva kausi oli ohi melkein samoin tein kuin oli alkanutkin, ei tullut silti avauduttua näistä arjen sankareista. Tällä hetkellä saanti on siis jälleen taattua, mutta koska en ole koskaan tyytyväinen niin on aika nostaa jälleen ihmissuhteiden helmaa.

Katkeran eron jälkeen tuli yllätyksenä että viehätinkin miehiä yllättävän paljon. Baarissa hakkailu tuntui jälleen mielekkäältä, kun ei enää jäänyt valomerkin jälkeen yksin itkemään. Hyvin varteenotettava reboundi löytyikin kulmien ankeimmasta yökerhosta. Hyväksi havaittu teoria on se, että tarpeeksi ankeassa paikassa kuka tahansa keskivertoa parempi mimmi näyttää kympiltä ja keskivertoa paremmat pojat pistää paremmin silmään.

Tämä reboundi oli kyllä enemmän kuin rebound. Tai ainakin olisin halunnut sen olevan. Suoraan sanottuna kymmentä vaille täydellinen kaveri. Baarissa vaihdettiin vain katseita ja ennen lähtöäni kävin naurattamassa sitä vähän ja tein lähtemättömän vaikutuksen. Vajaan viikon päästä istuttiin katsomassa semikokeellisia lyhytelokuvia ja keskusteltiin nokkelasti tuopillisen äärellä. Sen jälkeen tapasimme alkoholinhuuruisella baarireissulla ja päädyimme musapitoisille jatkoille sen luokse. Homma ei vielä loppunut tähän, meillä oli parit tosi kivat kotitreffit, joissa musiikkikeskustelu (sekä muukin keskustelu) oli täydellistä, loistavaa ja mukaansatempaavaa jopa. Sitten harrastettiin vähän seksiä kännispäiten ja siihen se loppuikin. Oli tarkoitus vielä tavata, sitten poika pyysi rain checkiä treffeille ja minä olin kyllästynyt jollain tasolla tyrkyttämään seuraani.

Yhtäkkiä olikin mennyt joulu, uusivuosi ja mun kahdenviikon lomamatka eikä tuntunut enää löytyvän yhtään hyvää tekosyytä ottaa yhteyttä. Muuta kuin se, että olisin halunnut nähdä. Vaikka seksi olikin aika ankeeta ja semihumalaista. Halusin nähdä koska halusin oikeasti olla tämän ihmisen ystävä. Oikeasti, mietin vieläkin olisiko mahdollista että voisin satunnaisesti törmätä siihen kauppareissulla KUN SE ASUU TOSSA KULMAN TAKANA DAMMIT. Kuulostaa ankealta, mutta olipahan vain yksi parhaimmista tyypeistä vähään aikaan. (Se lähetti täydellisiä tekstareita, ladies uknowwhatimean, ei hymiöitä mutta uskomattoman nokkelia ja hauskoja.)

Plus että olin jo siirtynyt eteenpäin jollain tasolla. Tai no, ensin taaksepäin ja sitten eteenpäin. Eksä nimittäin yritti madella takaisin, mutta se meni jo alkumetreillä niin rumaksi että ei ollut tarvetta jatkaa. Sitten tuli kuvioihin täydellinen mies.

..Paperilla.

Miehet traktorissani

Mä en vaadi mieheltä paljoa. Mulla on hyvin simppeli kahdenkymmenen kohdan lista, joka pätee unelmien kumppaniin, mutta tosielämässä mun lähelle pääsemiseen vaaditaan hyvin vähän. Uskon hyvin vakaasti siihen että surullisillekin tapauksille voi antaa mahdollisuuden, jos tapaukset osoittavat vain hieman aloitteellisuutta tai mitään muutakaan ei ole saatavilla.

Tämä ei silti tarkoita että suosittelisin tätä. Voi luoja minkälaista tallaajaa sitä onkaan päästänyt hyvin heppoisilla perusteilla pussailuetäisyydelle. Kertonee kuitenkin pitkäjänteisyydestäni sen verran että pisin parisuhteeni kesti vähän reilun vuoden. Jonka jälkeen mut jätettiin, obviously.

Yleensä kuitenkin juuri se asia jonka takia henkilöön ihastuin on osoittautunut jotenkin epätodeksi, tai sitten se ei vaan ole riittänyt kompensoimaan kokelaan muita heikkouksia. Selvennän hieman.

Eräs nuori herra pääsi kerran siveelliseen useamman ihmisen yökyläilyyn mukaan sillä, että huumasi nuoren ja seikkailunkaipuisen Gemin tarinoilla huimista vaihto-oppilashetkistä Kanadanmailla. Poika puhui minut pyörryksiin ja katselin silmät ymmyrkäisinä tätä maailmanmatkaajaa pelkän kunnioituksen vallitessa. Tästä pojasta minä varmasti löytäisin sielunkumppanin! Yökylässä poika riisui sukkansa ja paljasti maailman kamalimmat ja sienisimmät jalkapalloilijan varpaat, joille en ole pahimmista jalkanudisteista löytänyt vertaa. Nukuimme hellästi päät toisiamme vastakkain ja mun jalat mahdollisimman ulkona sängystä, kaukana niistä itiöpesäkkeistä. Aamulla poika lähti ajamaan opiskelupaikkakunnalleen rajan paremmalle puolelle ja minä vaihdoin lakanat. Sekä sängyn.

Eräs toinen poika, yksi harvoista loppuunviedyistä yhdenillanjutuistani teki vaikutuksen kädentaidoillaan. Taitteli krapulapitsaa haettaessa lautasliinasta mulle ruusun ja hymyili. Olin sulaa vahaa ja päätimme aloittaa parisuhteen yksien lisätreffien jälkeen. Treffeillä poika toi meille piknik-eväiksi kolmioleivät, mulle pillimehua ja itselleen kaljaa. Kannatin hienostunutta ulkoilmajuopottelua jo silloin, joten en nähnyt vielä tässä mitään hämärää. Suhtauduin suopeasti myös pojan taipumuksiin puhua peniksestään jatkuvasti ja ylistävästi. Kuulin hurjia tarinoita siitä, kuinka moni nainen oli ihastellut hänen uljasta ja rehellisyyden nimissä ihan kookasta miekkaansa, sekä siitä millaisia eri mielihyvän tasoja hän oli sillä sauvallaan naisille taikonut. Lisäksi pojalla oli tapana verrata itseään hevoseen. Herttaista ruusunpunalasien lävitse, mjooh. Itse taisin melkein saada kyseisen pojan kanssa kerran, sekin puolivahingossa ja poika valitteli jälkeenpäin ettei oikeen tiedä miksi oli tehnyt jotain kummallista, ja että se varmaan tuntui epämukavalta. Loppujen lopuksi sain tietää hevosmiehen pettäneen minua alusta asti niin monesti ettei kysyttäessä pysynyt laskuissa. Lisäksi se kävi viikon seurustelun jälkeen äitinsä kanssa vaateostoksilla ja osti maailman hirveimmät kengät, sekä aivan liian lyhytlahkeiset housut niiden kenkien kanssa. Kyseessä oli siis aika, jolloin hipsteripoikia ei ollut, eikä kukaan mies käyttänyt liian lyhyitä lahkeita, ellei ollut tuhoontuomittu peräkammarin poika. Kaikesta pettämisestä huolimatta ne lahkeet oli se juttu josta en päässyt yli.

Ensimmäinen poika johon olin aivan korviani myöten rakastunut ja sain myös jonkinlaista vastakiintymystä, etänä tosin, oli lupsakka idän poika. Veikeästi se veisteli ja oli niin kovin hyvä mulle. Kunnes monen kuukauden näkemättömyyden jälkeen rohkaisin itseni ja matkustin sen luokse. Odottelin epämukavissa korkokengissä ja itku kurkussa juna-asemalla yli puoli tuntia, kunnes hän suvaitsi saapua paikalle. Ystävänsä kanssa. Ilta oli katastrofi, halusin romantiikkaa ja elämää, sainkin kaverihengailua ja melkein pakettilasagnea, jota ei sitten tehty kun tämä tapaus ei uskonut että jauhelihaa voisi ruskistaa kattilassa. Päätimme ettei meidän suhteemme ollutkaan mistään kotoisin ja että tämä oli perseestä. Jostain kumman syystä päätin silti päästää pojan iholle illalla. Se oli hirvein post-coitaalinen hetki, mitä olen koskaan kokenut. Itkin ja hoin vaan että miten tämä voi mennä niin pieleen. Poika lähti ostamaan meille jätskituutteja hyvitykseksi. Sain sentään valita otinko suklaan vai mansikan. Otin suklaan ja soitin parhaan ystäväni noutamaan minut pois. Kyseinen poika soittelee välillä kiusallisia aamuyön kännipuheluita joissa vertailee mua kebab-annokseen.

Tässä välissä sitten olikin jo yksi poika, josta ei ole oikeastaan pahaa sanottavaa. Festarin vessajonosta voi löytää rakkauden. Mutta hei, sain rukkaset! Sen vuoden jälkeen.

Viimeisin ja tämänhetkisen katkeruuteni muusa taasen vedätti mua pitkälti musiikkimaullaan. Uskoin että ihminenen joka kuuntelee lähestulkoon yhtä hyvää musiikkia kuin minä, on pakko olla mulle täydellinen. Sen levyhylly oli mun levyhylly ja halusin että voisimme tehdä yhteisestä taipaleestamme maailman päitäräjäyttävimmän soundtrackin. Olin ihan musiikkiconnectionpäissäni. Ekat viralliset treffit olivat keikalla, sunnuntaisin oli kivaa kuunnella musiikkia ja maata yksiön lattialla juttelemassa. Suosittelimme toisillemme bändejä, mutta mikä hienointa, ei ollut pakko väittää pitävänsä niistä kaikista, sillä olimme niin musiikillisesti sivistyneitä! Lyhyen seurustelun jälkeen kaapista paljastui Nightwishin levyjä. Sen annoin anteeksi, sillä kaikilla meillä on jotain tuollaisia epäilyttäviä taipumuksia. Varasimme yhteisen matkan festareille ulkomaille. Festareiden aikana kävi ilmi, ettei seuralaiseni pitänyt festareista. Sydämeni särkyi vähän. Mutta parhaan keikkani koinkin siellä ilman riippakiveä. Kotiin palatessamme asiat olivat muuttuneet. Enää ei ollutkaan siistiä kuunnella musiikkia ennen nukkumaanmenoa, sillä se oli häiritsevää. Vakuutuin siitä, että pojan entiset tyttöystävät, jotka tarinoissa kuulostivat hulluilta, olivatkin tulleet hulluiksi tämän takia. Häilyvän mielenterveyteni takia taisin saada pakit.

Loppuun suosikkini nuoruusvuosilta:
Kaupungin nuorisodiscon tupakkapaikalla pojan iso kaverilauma kehui mulle kilpaa kyseisen kollin varustelutasoa. Oli kuulemma ikäisekseen aika roteva sieltä. Siinä iässä kaikki sellainen kiinnosti ja meille kehittyi romanssi. Ensimmäisellä kerralla kun oikeasti menin pojan luokse, makasimme sen sängyllä ja tein vaikutuksen englannin kielen taidoillani. Kuuntelimme kun viereisellä pellolla pojan kaveri ajoi traktorilla paskaa, poika hengitti syvään avoimesta ikkunasta virtaavaa paskanhajua ja sanoi mulle että on miettinyt meidän tulevaisuutta. Kun me kasvetaan isoiksi niin minun pitäisi hommata hyvä työpaikka, joka pitäisi pojan kaljassa. Sitten viikonloppuisin voitaisiin ajaa vierekkäin paskaa. Tai jos on oikein hyvä työpaikka niin voitaisiin ostaa molemmille oma traktori ja ajaa vaikka kilpaa. Ainakin tämä poika antoi kaikkien aikojen totuudenmukaisimman ja rehellisimmän lupauksen tulevista vuosista. Onneksi niitä vuosia ei tullut.

Tuli ero tässäkin.

Tervetuloa ihmissuhteiden hautausmaalle

Jälleen kerran mulle kävi selväksi kyvyttömyyteni pitää miestä. Ajattele A Complete History of My Sexual Failuresia, mutta niin että päähenkilönä on upea, kaunis, kunnianhimoinen, hauska ja no, yksinkertaisesti täydellinen nainen. (Salanimi antaa loputtomat mahdollisuudet, awesome.)

Oon varmasti suhteellisen lyhyen deittailuhistoriani aikana tehnyt paljon virheitä, mutta myös nähnyt paljon virheitä. Ihmisvirheitä. Että aika pitkälti sillä kaavalla mennään, missä yksinjätetty kovaa vauhtia spinsteriksi muuttuva näpsäkkä tytärihminen haluaa kertoa juttuja pojista.

Joku vois myös väittää katkeran ämmän purnaavan.

Niin. En mä kiellä tuotakaan. Mutta onhan niitä kivojakin juttuja koettu. Kyllä tässä vaiheessa pystyy nauramaan jo ainakin niille kolmetoistavuotiaan kirjoittajan palavan rakkauden kohteiksi joutuneille pojannulikoille. Tai no en tiedä.

Aika mulkuiksi neki osoittautui.